KSairsoft vuosikokous 2015 (3.6.2015 klo 18:00)

Yhdistyksen tiedoitukset, ohjeet, kokouskutsut, kokousten pöytäkirjat ja yms.

Valvojat: Jyri, Ylläpito

KSairsoft vuosikokous 2015 (3.6.2015 klo 18:00)

ViestiKirjoittaja Inspect » 03 Touko 2015, 19:49

Näin perinteisesti alkukesään kuuluu KSairsoftin vuosikokous, jossa taas tarkastellaan mitä tuli tänä vuonna tehtyä ja ohjataan yhdistystämme vuodeksi eteenpäin. Tänäkin vuonna kokous pidetään rauhaisalla Tellervonkadulla pois pahimmasta keskustan hälinästä.

Vuosikokous on avoin kaikille KSairsoftin jäsenille, ja päätavoitteena kokouksessa on valita yhdistyksen seuraava hallitus kaudelle 2015 - 2016. Äänioikeutettuja ovat vain yhdistyksen varsinaiset jäsenet, mutta myös aktiiviset jäsenet ja kannattajajäsenet ovat ehdottoman tervetulleita kokoustamaan. Jos sinua mahdollisesti kiinnostaisi päästä vaikuttamaan Keski-Suomen airsoftharrastuksen tulevaisuuteen, kannattaa tulla kokoukseen mukaan ja ilmoittaa kiinnostuksestaan uuteen hallitukseen! Meille kaikille on etu, että samat naamat eivät vuosi toisensa perään pyöritä yhdistystä samoilla kaavoilla. Vaihtuvuus tuo uusia ideoita ja näkökulmia yhdistyksen toimintaan, ja auttaa myös eteenpäin airsoftin kehittämisessä.

Jos tämän myyntipuheen jälkeen hallitushommat eivät kuulostaneet omilta, voit myös tulla kokoukseen ihan muuten vain katselemaan meininkiä. Kannattaa ainakin tulla juomaan ilmaista kahvia/teetä/mehua! ;)

Lisätietoja saa sähköpostilla ksairsoft@gmail.com tai soittamalla suoraan hallituksen jäsenille


MITÄ?: KSairsoftin vuosikokous, esityslista alla
MISSÄ?: Tellervonkatu 21 A 6, Jyväskylä
MILLOIN?: 3.6.2015 klo 18:00 ->
MIKSI?: Hallituskauden 2014 – 2015 tarkastelu ja uuden hallituksen valinta kaudelle 2015 – 2016.
KENELLE?: KSairsoft ry:n jäsenille. Jäsenyyden muodolla ei väliä.


KESKI-SUOMEN AIRSOFT RY
VUOSIKOKOUS 2015


ESITYSLISTA
Aika: 3.6.2015, klo 18:00
Paikka: Tellervonkatu 21 A 6, Jyväskylä



1. Kokouksen avaus.

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa.

3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys.

5. Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto.

6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille.

7. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudet

8. Päätetään hallituksen jäsenten lukumäärä ja varajäsenten lukumäärä.

9. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet, sekä varajäsenet.

10. Valitaan yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat.

11. Muut asiat.

12. Kokouksen päättäminen.


Tervetuloa!

Aki Kola
Tiedotus- ja julkaisuvastaava
KSairsoft ry
Aki "Inspect" Kola
Tiedotus- ja julkaisuvastaava | KSairsoft ry
Avatar
Inspect
 
Viestit: 727
Liittynyt: 01 Tammi 2008, 11:54
Paikkakunta: Jämsä

Paluu Keski-Suomen airsoft RY -ilmoitustaulu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron